maanantai 30. tammikuuta 2012

UUSI VIIKKO JA UUDET KUJEET EDESSÄ:)
Pakkanen jatkuu ja loppu viikolle onkin luvattu hyisen kylmää. Tossa parisen viikkoa sitten maalailin noi olohuoneen lokerohyllyssä olevat Ikean puukorit valkoisella. Tulikin ihan kivannäköset, joten taidan yläkerran työhuoneenkin korit maalailla. Mulle on tullu kamala innostus maalaamiseen. Ei riittäny keittiön seinän maalaus:) 

Tulipahan raahattua
oikea sohvapöytä kellariin
ja tilalle toin rottinki-
korin

eteisen seinää


Kameran muistikortti on hieman rikki, niin en edelleenkään saa kunnon kuvia tänne. Olis kova into ommellakin, mutta en keksi mitä tekisin. Eilen kaivoin koneenkin esille, mutta ideoita ei vaan syntyny. Tarttis vissiin mennä kangaskauppaan katteleen kankaita, niin josko niitä ideoita alkais syntyä.:) No nyt tarvii mennä jatkamaan siivouksia, kun pojat on päiväunilla. Heipsan ja mukavaa päivää kaikille!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

PAKKASSUNNUNTAI
Tänään nukuttiinkin suht myöhään, herättiin vasta puoli kymmenen aikaan. Heti sitten aamusumpit porisemaan ja   
poikien kanssa aamupalalle.:) Ihana aurinkokin sieltä verhojen välistä kurkisteli, ihan pakko oli avata heti verhot. Aurinko saa jotenkin aina niin hyvälle tuulelle. Ei tosin kyllä kovin tee mieli mennä ulkoilemaan, kun lämpömittaria kattoo. Siellä on sellaiset rapsakat -17,8 astetta, hyrr! No talvihan nyt on, ei vaan oo vielä tottunu näihin pakkasiin, kun alkutalvi on ollut melko lauha. Ehkäpä se tästä sitten.:)
Kohta tartteekin mennä laittaan kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnata koti jäähallia. Isommalla pojalla on tänään taas luistelukoulu. Ei ollakaan ennen oltu missään harrastusjutuissa. On se vaan uskomatonta, kuinka nopeesti lapset oppii kaikkea uutta.:D
No joo, eilen taas vähän sisusteltiin/somistettiin kotia. Eteinen sai seinälleen mustavalkoisen pienen valokuvakollaasin. Tästäkin kuvia, kun saan kameran toimimaan. Tilaan myös tänään makuuhuoneeseen uudet vaalet verhot. Tällä hetkellä siellä on melko kirjavat verhot, kivat nekin on, mutta ei mielestäni makuuhuoneen verhot. Haluan sinne jotain rauhallisempaa.:) 
Koitan vielä illemmalla räpsiä niitä kuvia ja laittaa joitain myös tänne.
Kuvaa makuuhuoneesta, sänkyjä siellä riittää:)

perjantai 27. tammikuuta 2012

Huh huh tätä päivää:) Aamulla herättiin rauhassa poikien kanssa ja syötiin aamupalaa. Siitä sitten alkoikin aikamoinen vauhti tälle päivälle. Ollaan siivottu, pyykätty, ulkoiltu, tehty ruokaa, leikitty ja käyty mummuloissa. Lähes tavallinen arkipäivä kyllä, mutta aika raskaalta on tuntunut hammassäryn vuoksi. Viisuadenhammas säteilee ympäri suuta, pitää vaan kiltisti koittaa jaksaa odotella leikkausaikaa.:) Mitäs sitä turhia valittelemaan:)
Tässä näkyy vanhaa tapettia. 

"Peikko-poika"
Olen tänään koittanut napsia kuvia kodistamme, mutta olen niin huono kameran käyttäjä, että kuvista ei kovin hyviä tullut. Ensi viikolla vaihdammekin tapetin olohuoneen seinälle. Nyt siinä "komeilee" vaaleansininen lintu-pilvitapetti, joka ei ihan ole meidän makuun. Löysimmekin ihanan Vallilan tapetin siihen tilalle. Saas nähä millanen tulee. Laitan kuvia, kun saamme työn valmiiksi.
LASTENHUONE



Kuvassa hieman poikien huonetta, missä kovasti leikitäänkin päivisin.  Seinät ovat vielä valkoiset, mutta harkinnassa on yhden seinän maalaus. Tykkään itse lastenhuoneessa väreistä ja meillä onkin käytetty paljon sinisen ja vihreä eri sävyjä sekä valkoista. Huone on melkoisen pieni, eikä siellä ole tällä hetkellä kummankaan pojan sänkyä.:) Myöhemmin poikien kasvettua, he saavat omat huoneet ja näin sängytkin mahtuvat hyvin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

"My sweet home", muutettiin viime vuoden lopulla kaksikerroksiseen rivariin mukavalle asuinalueelle mieheni, kahden pienen pojan sekä koiruutemme kanssa. Pikkuhiljaa tuunailemme asuntoa kodiksemme.:)
Heti, kun ehdin nappailen muutamia kuvia. Osan muutoksista olemme kerinneet tehdä ennen kuvien ottamista. Jatkossa koitan olla tarkempi ja laittaa ennen ja jälkeen kuvia:).