sunnuntai 27. lokakuuta 2013

IHANAA ILTAA!
On kyllä ollut taas ihana viikonloppu. En tiedä johtuuko vuorotyöstäni vai mistä, mutta nautin kyllä ihan mielettömän paljon, kun saadaan viettää yhdessä perheeni kanssa vapaita. Ei tarvitte edes tehdä mitään ihmeellistä, mutta silti se on jotain niin täydellistä.
Tänä viikonloppuna meillä oli kyllä tekemistä ja mahtavaa seuraa koko viikonlopun. Pikkusiskoni oli meillä yökylässä koko viikonlopun. Hänkin kuuluu niin porukkaan, että olis varmaan melko outoa, jos hän ei olis täällä. On aika ihanaa, kun omat sisarukset tykkäävät olla ja käydä meidän luona. Ei kaikilla ole välttämättä näin läheisiä välejä, kun meillä. Kyllähän mekin riidellään ja sillain, mutta välit on kuitenkin säilyneet hyvinä.
Nyt poikien mentyä nukkumaan, laittelen kirpparitavaroita torstaita varten valmiiksi. Varasin pöydän lastenkirpparille, kun noita pieniä vaatteita ja tavaroita on kertynyt niin noihin kaappeihin. Yleensä olen kierrättänyt siskoni ja kavereitteni kanssa vaatteita, mutta nyt ajattelin osan laittaa myyntiin. Näin voi sitten hankkia niitä uusia tarpeellisia vaatteita tilalle. Pojatkin kasvaa kovaa vauhtia ja jatkuvasti saa olla uusimassa yhtä sun toista vaatetta. 
Tykkään kyllä kauheesti kierrellä kirppareilla, mutta aika harvoin löytyy pojille kunnollisia vaatteita. Pojilla ei vissiin säily vaatteet samalla tavalla, kun tytöillä.:/
Noh joo, kaippa sitä tarttee jatkaa hommia, niin pääsen nukkumaankin. Huomenna olis tiedossa kampaajallakäynti. Hemmottelua siis tiedossa:) Öitä kaikille!

lauantai 26. lokakuuta 2013

VILLASUKAT
Vaikka ulkona ei olekaan kovin kylmä, niin meillä sisällä on lattiat sen verran viileät, että on ihana kaivaa kaapista villasukat ja laittaa ne jalkaan. Mikäs sen parempi tapa viettää iltaa, kun istua tv:n ääressä villasukat jaloissa ja virkkuukoukku kädessä.:)
Mukavaa viikonloppua kaikille!!!

torstai 17. lokakuuta 2013

HYVÄÄ ILTAA:)
Valitettavasti en saanut hattukuvia. Mallini ei suostuneet olemaan paikoillaan saati pitämään hattuja päässään, jotta olisin saanu otettua hyviä kuvia. Meijän kamera on sen verran vanha, että sillä ei pysty nopeesti napata kuvaa.:) Ja kaikenlisäksi oon kyllä todella huono kuvaaja:/
Mutta tässä vähän muita kuvia:
Yhtenä iltana päätin virkata jotain...
...ja siitä tuli pöytäliina:)
Kodin Terrasta tarttui tänään mukaan muutama sisustusteksti
(älkää välittäkö seinästä, edellinen asukas maalannut seinää ja seinässä näkyy kamalat sävyerot, kun on kunnon valo. Tarttee ensi kesänä maalailla rapun seinä kokonaan uudelleen)



Olohuoneessakin on vähän muutosta. Muutamat tavarat siirtäneet paikkaansa:)

Tämän päivän muita ostoksia:) Itselleni ja vanhemmalle pojalleni löytyi ihanat paidat...
 Että semmosta tällä kertaa:) 

maanantai 7. lokakuuta 2013

KÄSITÖITÄ
Toissa iltana alko yhtäkkiä taas tehdä mieli virkata. En keksiny mitä olisin langanjämistä virkannu, niin aloin sitten vaan tehdä jotain. Lopputuloksena on jonkinmoinen avaruusolio:) Pojat tykkäs kovasti, sehän on se pääasia.
Tänään sain postissa tilaamani kankaat ja surauttelinkin kaksi pipoa tossa iltavuorosta tultuani. Otin kuvatkin pipoista, mutta laitan ne, kun saan toiset kuvat niin, että pipot on poikien päässä. 
Nyt en kerkeekään kirjotella sen enempää, vaan meen peiton alle katteleen vielä aamuisen Tunteita ja Tuoksuja jakson. Kauniita unia kaikille!=)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

LOKAKUU
Tosiaan se aika mennä viipottaa. Just tulikin radiossa, että sillon tietää tulleensa vanhaksi, kun tuntuu, että aika menee niin nopsaa ettei huomaakaan. Musta on tuntunu tällaselta jo jonkin aikaa. Hmm... olen siis vissiin tullut vanhaksi;););) No ei vais. Tänään oli mukava päivä. Menin seiskaksi aamuvuoroon töihin, mies vei samalla pojat hoitoon (mieskin siis meni itse seiskaan töihin). Työpäivän jälkeen surautin siskoni kanssa bussilla poikia hakemaan. Hörpättiin kahveet samalla ja suunnattiin kotiin. Vanhempi poika lähtikin sitten siskoni kanssa elokuviin ja ite jäin nuoremman kanssa kotiin. Vähän sitten siivoiltiin, tehtiin muusia ja jauhelihakastiketta ja lähettiin kirpparikierrokselle.
Voin kertoa, että järkytyin, kun käytiin kirpparilla. Joku myi käytettyä, äärettömän kulunutta ja kaiken lisäksi rikkinäistä haalaria yli 20 euron hinnalla. Ei siinä siis mitään, tyhmä ei oo se joka pyytää, vaan se joka maksaa... mutta silti! Kuinka joku oikeesti kehtaa???
Ite koitan aina vielä pestä vaatteet, jotka vien myyntiin ja katon, että ovat suht.hyvä kuntoisia. 
Käytiin vielä samalla hakemassa pojille automatto vanhemman pojan huoneeseen. Sitä hän on toivonut jo kauan, kun edellinen hajosi. Voi sitä ilon määrää, kun pääsi hurruuttelemaan autoilla siihen.:)
Kerkesin sitten vielä pesasta ikkunoita ja kahvitella "vieraiden" kanssa. Iltalenkillä käytiin koko poppoon voimin, tekikin oikein hyvää. Raitis ja pimeä syysilta:)
Mutta nyt riennän alakertaan kattomaan BB:tä. Kauniita unosia kaikille!