keskiviikko 31. toukokuuta 2017

:)

Olohuonetta


Hellou!

Muutama vuosi onkin vierähtänyt edellisestä kirjottelusta. Aika on mennyt aikalailla perheen, koulun ja työn yhteensovittamisessa. Nyt voin vihdoin kuitenkin sanoa, että viikon kuluttua on valmistujaiseni. Sain täysin ajallansa suoritettua kaikki sairaanhoitajakoulutukseen liittyvän ja siitä oon kyllä todella ylpeä. :) Jes!
No mutta mitäs muuta, kodissa on melko vähän tapahtunut muutosta, mutta suunnitelmissa on vaihtaa toi parkettilattia laminaattiin mun kesäloman aikana. Toi parketti on niin kärsinyt, että sitä ei taitais enää ees hiomalla saaha kuntoon. Ja muutenkin kahden ison koiran kanssa luulen, että laminaatti on meille parempi vaihtoehto.
Niin ja olohuoneen ison hyllykön raahasin yläkertaan makuuhuoneeseen. Lisäksi vähän muokkailin molempien kerrosten vaatehuoneita/komeroita vähän käytännöllisemmäx, kun tuntu, että niihin vain tuli työnnettyä kaikkee romua ja hyvin nopeasti komerot oli kattoon asti täynnä. Onko muilla samaa ongelmaa?
Oon paljon koittanut käydä kaappeja läpi ja laittaa kiertoon kaikki mahdollinen kierrätettävä. Kaikki rikkinäiset ja kuluneet jutut, mitä ei muille voi antaa, olen heittänyt roskikseen. Itelläni on vain huono tapa, kun rakastan käydä kirppareilla ja niistä löytyy nykyään vaikka sun mitä.<3 Mun lapsetkin tykkää koluta kirppareita ja ovatkin tehneet mahtavia löytöjä. Opetellaan kyllä vähän kaikki tässä,  että pienemmälläkin tavaramäärällä pärjää.:)
Meillä on kyllä se hyvä juttu, että jos jostakin tavarasta/vaatteesta yms. haluaa luopua, niin ne menee yleensä aina jollekin sisarukselle tai kaverille. Harvoin oikeesti tulee mitään heitettyä vain roskikseen. Hyväkuntoisia lastenvaatteitakin vein juuri pari kassillista keräykseen, ehkä niistä on jollekin iloa:)
Mutta nyt näihin tunnelmiin. :)