torstai 15. maaliskuuta 2018

Pääsiäinen tulossa

Tajusinkin tossa toissa päivänä, että ihan juurihan on pääsiäinen eikä me olla laitettu edes rairuohoja kasvamaan.:O Nooh ne taitaa jäädä sitten kokonaan tältä vuodelta, mutta muutama tipunen tarvitsee kyllä käydä ostamassa. :) Kello on vasta hieman yli kahdeksan, mutta ulkona kurkistelee ihanaakin ihanampi aurinko. Takana onkin jo pitkä pimeä talvi, joten valoisuus on ihan tervetullutta. Kummasti se vaan piristää, kun aurinko paistaa.:) Toivottavasti muutenkin tulisi sellainen kesä, että pääsisi kunnolla uimaan. Viime kesänä järvien vedet oli melko kylmiä. Muutaman kerran kävimme rannalla, mutta ei siellä tarjennut olla, kun kelikin oli mitä oli.
Mutta tänään tällaisia pikaisia kirjotuksia, tarttee rientää kohta nuorempaa viemään eskariin. Mukavaa torstaipäivää kaikille!

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Tuunausta:)

Nuoremman pojan huoneen päivitystä

Lasten huoneet on meillä melko pieniä, mutta kivasti piristi pienikin muutos taas. Seiniin laitoin tarrat ja kolme hyllykössä olevaa laatikkoa päälystin myös. Lisäksi maalasimme lampunvarjostimen harmaaksi, kuvassa se on vielä ruskea. :) poika ainakin itse tykkää kovasti huoneestaan ja sehän on pääasia. 

Lisäksi innostuin maalaamaan vanhan ikean mustan lipaston. Tuputtelin valkoista mattapintaista kalustemaalia lipaston päälle. Kanteen laitoin muovipinnan, jotta kestää paremmin käyttöä. Näin lipasto sai meillä vielä lisäaikaa:) 

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kevättä rinnassa

Tänään on tuo keltainen möllyskä eli aurinko paistellut koko päivän ihanasti. Ainoo vaan näkee kaiken pölyn ja likaiset ikkunat... :/ Kyllä huomaa tai ainakin itse huomaan kuinka auringonvalo piristää ja tekee mielen hyväksi. On ihan eri fiilis, kun pilvisenä päivänä. Nyt olis ollut niin ihania kelejä lähteä järvelle hiihtelemään, mutta sairastetun influenssan ja nyt päällä olevan jälkitaudin vuoksi onkin ihan hyvä ottaa tämä viikko vielä rauhassa. Kroppakin on melko letkun tuntuinen sairastelun jäljiltä. Mutta eiköhän niitä kivoja ja kauniita aurinkoisia päiviä riitä vielä myöhemmäksikin.:)
Sisustusrintamalla on pienoista muutosta tullut. Olohuone on saanut uuden vitriinin ja järjestys on muuttunut. Lattia on edelleen sama, kun remontti siirtyi suosilla ensi kesälle. Silloin pystymme sen lomalla toteuttamaan kaikkein vaivattomimmin. :)
Huomenna onkin naistenpäivä, ihanaa naistenpäivää siis kaikille! :)  Nyt hyviä öitä!