keskiviikko 28. elokuuta 2013

MUUTOKSIA EDESSÄ
Huomenna alkaa kuntokuuri ja saa ruokavaliokin vähän muutoksia. Jätän lähes kaikki herkut pois, yksi herkkupäivä viikossa, sekin kohtuudella. :) Spinningiä ja lenkkeilyä, hölkkää ja pienimuotoista jumppaa tiedossa. Tavoitteena on joulukuun alkuun päästä tavoitepainooni. Paino ei toisaalta se tärkein juttu oo vaan kiinteytys. Kahden lapsen saaneena vatsan alue on aina haastava, eikä se tietenkään palaudu samoihin mittoihin, kun ennen lapsia. Mutta ylimääräiset pois niin hyvä tulee:) Olo on paljon kevyempi sitten ja energiaa riittää.
Poikien kanssa tehtiin herkkuja:)

sunnuntai 18. elokuuta 2013


KENKÄOSTOKSIA
Alkaa pikkuhiljaa kelit viilenee ja huomasin, että molemmat pojat tarvitsevat
taas uudet syyskengät. Kummankin jalka on niin kasvanut, että vanhat kengät ei mahdu enää.
Pitkään himoitsin conversen kenkiä, mutta oon pitäny niitä liian kalliina pienen pojan kenkinä.
Yhtenä päivänä klikkasin itteni Brandosin sivuille ja kappas siellä oli kengät hyvään hintaan:)
Kengissä on vielä karvasisus, pärjää siis pienillä pakkasillakin:)
Nuoremmalle pojalle ei näistä kengistä löytynyt sopivaa kokoa, joten hänelle
metsästetään vielä kenkiä. Yleensä en osta netistä lapsille kenkiä, mutta tiesin näiden kenkien tarkan koon:)


torstai 15. elokuuta 2013

TORSTAINEN SADEPÄIVÄ
Pitikin tänään olla iltavuorossa, mutta nuorempi pojista on vähän sairastellut ja eilisen lämmön ja korvatulehduksen takia jäätiin täksi päiväksi kotiin. 
Aamupäivä oli aurinkoinen ja melko lämmin. Touhuiltiin takapihalla, siellä tämä nuorempikin malttoi olla vähän rauhallisemmin. Sisällä oleminen on ollut pelkkää koheltamista. Tänään ei ole meinaan tietoakaan lämöstä tai korvakivusta, mutta hyvä niin.:)
Neljän aikoihin päätettiin lähteä uudelleen koirien kanssa lenkille ja kerettiinkin juuri ennen sateen alkamista takasin. Voin kertoa, että vettä ropisi ja kovaa. Mutta kyllä se sade mukavasti raikastaa ulkoilmaa...
Piti tänään myös kuvailla kotia siivouksien jälkeen, mutta kappas, kamerasta ja tabletista on molemmista akut loppu.:/ Aina, kun olis aikaa ja motivaatiota kuvailla, niin... ehkä pitäis oppia lataamaan välineet ajoissa:)
No joo. Ajattelin, että voitais leipasta pullaa tänään poikien kanssa. Ei olla nyt ihan hetkeen taas leivottu tavallisia korvapuusteja, nams...
Nyt tartteekin lopetella. Ajattelin vielä käydä kurkkaas hennesin nettisivut. Nyt kun pojat leikkii viereisessä huoneessa niin nätisti legoilla...:)
Moimoi!

maanantai 5. elokuuta 2013

MUUTAMA KUVANEN
Mukinalunen, kuva vähän huono, mutta käytännössä toimii ihan hyvin:)
Pannunalunen:)
Tällainen ihana sisustuspupu muutti meille eilen.:)
Tänään taas siivosin koko kämpän lattiasta lähes kattoon saakka. Vanhempi poika oli trampoliinilla pomppimassa kaverinsa kanssa ja nuorempi pötkötteli nuhanenänä sohvalle Fröbelin palikoita katsellen. Kerkesin hyvin imuroida, pestä lattiat, pyyhkiä pölyt ja vieläpä molemmista kerroksista.
Poikien kanssa yhdessä sitten järjestimme leikkihuoneen lelut paikoilleen ja vanhempi poika tuumasikin, että on mukavampi taas alottaa leikit, kun on paikat siisteinä:) Niinhän se taitaa olla, vai?
Illalla vielä poikien mentyä nukkumaan, silittelin kaikki puhtaat lakanat. Mulla on tapana pesun jälkeen silittää lakanat, mutta monesti lakanapino kerkee kasvaa niin korkeeksi, että silittämisessä meneekin sitten tovi, jos toinen. Silittäminen ja pyykkien viikaus on sellaset asiat, mistä en tykkää kyllä kovinkaan paljoa. Mutta onhan nekin kuitenkin tehtävä. On se kyllä mukava mennä nukkumaan silitettyihin puhtaihin lakanoihin, kun jos ne olisi kauheen ryppyset.:)

Joo-o, mitähän sitä huomenna tekisi poikien kanssa??? Meillä on vielä kaksi lomapäivää jäljellä ennen, kun arki koittaa. Jos flunssa on vähän hellittänyt, niin taidetaan suunnata nokka kohti keskustaa ja mennä viettään aikaa siskon kanssa. Mutta sen näkee sitten aamulla:) Kauniita unia kaikille!



sunnuntai 4. elokuuta 2013

KÄSITYÖKÄRPÄNEN
Muhun on vissiin iskeny kunnolla joku ihmeen käsityökärpänen. Virkkuukoukku on sauhunnu jo monena päivänä aikalailla ja tulostakin alkaa syntyä. Voisin koittaa huomenna ottaa kuvia aikaansaannoksistani.:) Tänään illalla tein kaksi pannunalusta/patalappua ja neljä kukan mallista mukinalusta. Aikasemmin viikolla virkkasin muutaman erikokoisen korin, osa niistä on kyllä jo saaneet uudet kotinsakin, mutta muutama pieni kori on vielä jäljellä, niin niistä voin sitten ottaa kuvia.:)
Huomisiin!:)