keskiviikko 13. helmikuuta 2013


KESKIVIIKKO
Hellurei kaikille! Tänään taas oltiin mieheni kanssa molemmat aamuvuorossa ja näin siis mummu hoiti poikia 7-15 välisen ajan. Aamulla heräilin ite suhteellisen virkeänä ja pojat jäivät tuhisemaan omiin sänkyihinsä.:) 
Töistä päästyäni herkuteltiin hyvillä vanilijaviinereillä ja kahveella (pojilla mehua). Isäntä lähtikin sitten koirien kanssa lenkille ja nuorempi poika halusi mukaan. Me jäätiin vanhemman kanssa kahestaan kotiin. 
Minä sitten imuroittiin nopsaa ala- ja yläkerran ja alettiin pelaan pleikka 3:sta. Meillä on siihen sellanen lasten autoilupeli. Pienen aikaa saa päivässä poika pelata, ikää kun ei ole juuri neljää enempää. Oli kyllä hauskaa, vaikka ite en noista peleistä juuri tykkää. Pojalle oli kovin tärkeää, että sai neuvoa äiti, kun äiti ei osannu edes liikkua autolla.:) Ja uskokaa tai älkää, en oikeesti osannu... Nooh sitten pelailujen jälkeen syötiin ja kerättiin porukka kasaan ja lähettiin kyläileen katsomaan mun iskää ja nuorinta siskoa. Illalla sitten saunan jälkeen vaihdettiin lakanoita yläkerrassa ja koirat halusivat jäädä alakertaan. Yläkerrassa ollessa on aina pidettävä porttia kiinni, kun nuorempi pojista ei vielä osaa tulla yksin rappuja alas. Nooh eipä menny kauaa, kun kuulu hentosta pientä vinkunaa ja kukas se siellä portin takana olikaan?:) Meijän vuoden ikäinen kultsutyttö. Kaveri tulee aina köllöttelemään ylimmälle rappuselle ja ilmoittaa olemisestaan jossakin vaiheessa, jos ei hetkeen huomata.:)
Palaillaan<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti