sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

VIIKKO PULKASSA:)
Taas on sunnuntai-ilta ja uusi viikko alkamassa huomenna. Isäntä oli tänään heränny pienemmän pojan kanssa ja ite heräsin isomman pojan kuiskaukseen: äiti, isi on jo alakerrassa, mäkin meen:). Tarttihan sitä sitten itekin silmät kierossa nousta ylös ja valua alakertaan. Syötiin aamupalaa ja alettiin valmistautuun mahdollisiin virpojiin. Niitähän alkokin sitten tulla tulvimalla.:) Aika hauskaa ja suloista kuunneltavaa ja katteltavaa. Todella paljon oli ihmiset panostanu vaatteisiin, lähes kaikilla oli mielettömän upeet noitavaatteet ja maalaukset kasvoissa. Yksi patukka jäi kulhoon, kaikki muut herkut meni lapsille. 
Leipasin aamupäivällä myös taas mustikka-mansikkapiirakan, tulikin aika hyvä.:) Saatiin kaveriperheestä seuraa sitten puolen päivän jälkeen. Olikin mukava nähdä pitkästä aikaa.:) Sitten olikin lenkin vuoro ja samalla reisulla nokka kohti mummulaa. Pojat oli taas ihan innoissaan mummulla ja vaarilla. Ne kyllä niin tykkää olla mummuloissa. Aikaa vierähtikin tovi ja kotiuduttiin kaupan kautta alkuillasta. Kävästiin vielä koko perheen voimin iltalenkillä. Koirat olikin aika tohkeissaan, kun lunta sato aika reippaasti.:) Ite oon kyllä sitä mieltä, että sais se kevätkin jo tulla:D
Paljon on taas tänään menty ja tehty. Huomenna vois ottaa vähän rennommin ja vaikka vaan hölläillä.;) No ei vais, toivottavasti olis sellanen keli, että pääsis kunnolla taas ulkoileen. Nyt taidan mennä lampaita laskemaan, kauniita unia kaikille!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti